Puheenkirjoittaja Antti Mustakallio
Kirjoitan puheita, koulutan puheenkirjoittajia ja sparraan puhujia. Lisäksi järjestän vuosittain tiimini kanssa Retoriikan kesäkoulun, vaikuttamistaitojen ammattilaisseminaarin, jossa on vuosien varrella esiintynyt laaja joukko maailman tunnetuimpia puheenkirjoittajia.
Kirjoitan blogissani Sana haltuun puhetaidosta, retoriikasta ja viestinnästä. Olen kirjoittanut aiheesta myös kirjan Vaikuttavan puhumisen taito (MIF 2014). Pienen esittelyn kirjasta ja muusta kirjallisesta tuotannostani löydät täältä.
Koulutukseltani olen teologi. Olen toiminut useamman vuoden Helsingin yliopistossa tutkijana ja opettajana. Tuolloin perehdyin klassiseen retoriikkaan ja sosiaalipykologiseen vaikuttamistutkimukseen. Olen myös toiminut Helsingin piispan erityisavustajana; tehtävässä, joka antoi vankan käytännön kokemuksen puheenkirjoittamisesta.
Pidän tiivistä yhteyttä eri maissa toimiviin puheenkirjoittajiin. Olen jäsen European Speechwriter Network -verkostossa ja yhdysvaltalaisessa Professional Speechwriters Association -järjestössä.
Kirjoittamani puhe on palkittu amerikkalaisessa Cicero-puheenkirjoituskilpailussa "Honorable Mention" -kunniamaininnalla vuonna 2020.